AUTOBILLI

Huollamme ja korjaamme kaikkia automerkkejä!

Olemme kattava monimerkkikorjaamo. Huollamme ja korjaamme siis kaikkia automerkkejä henkilöautoista, maastoautoista ja pakettiautoista. Korjaamme myös hybridiautoja! Saat tehdyille määräaikaishuolloille ja korjauksille aina takuun.

Jos autolla ajetaan vähän ja auton määräaikaishuollon väli venyy, kun kilometrit eivät tule täyteen, niin on kuitenkin hyvä tehdä ylläpitohuolto eli ns. vuosihuolto tai kausihuolto. Sama sääntö pätee vanhempaan kalustoon.

Kun autolle on jo kertynyt reippaasti ajokilometrejä tai ikää, voi olla jopa mielekkäämpää vaihtaa hintavammat määräaikaishuollot kausihuoltoihin. Kausihuollot olisi hyvä suorittaa silloin esimerkiksi 10 000 ajokilometrin välein.

Moni kutsuu vuosihuoltoa myös talvihuolloksi, sillä Suomessa on yleistä tehdä ylläpitohuolto ainakin juuri ennen talvikautta. Toinen suosittu kausihuolto ajoittuu juuri talven jälkeen eli kevääseen, ennen kesäkauden alkamista.

Vuosihuollossa tarkistetaan auton yleiskunto ja hoidetaan yksinkertaisesti kaikki auton toimivuuden kannalta oleelliset puutteet tai viat.

Yleensä vuosihuoltoon kuuluvat moottoriöljyn ja öljynsuodattimen vaihto. Myös auton nesteet tarkistetaan (esimerkiksi jäähdytinnesteen pakkaskesto, pissapojan nesteet) ja tarvittaessa nesteitä lisätään tai vaihdetaan.

Meillä tehdään myös katsastuspalvelut sekä alustan massaukset.

Henkilöauton vuosihuolto nyt vain 190 €

  • Moottorin tiivisteiden tarkistus
  • Ilmansuodattimen tarkistus
  • Moottoritilan nestetasojen tarkistus
  • Jäähdytysnesteen pakkaskestävyyden tarkistus
  • Jarrunesteiden vesipitoisuuden tarkistus ja täyttö tarvittaessa
  • Apulaitehihnan tarkistus
  • Saranoiden, lukkojen ja rajoittimien tarkistus
  • Turvavöiden ja äänimerkin tarkistus
  • Valojen, pyyhkimien, lasinnostimien tarkistus
  • Raitisilmasuodattimen tarkistus
  • Renkaiden kuluneisuuden ja ilmanpaineiden tarkistus. (täyttö tarvittaessa).
  • Ohjauksen, pyörien tuennan sekä iskunvaimentimien tarkistus
  • Voimansiirron ja vaihteiston tiivisteiden tarkastus
  • Vaihteiston öljyntason tarkistus
  • Pakokaasujärjestelmän kiinnitysten, kunnon ja tiiviyden tarkistus
  • Öljynvaihto, johon sisältyy 4L LongLife Öljyä. Ylimenevästä öljystä veloitetaan 10 €/l paikan päällä
  • Jarrupalojen ja jarrulevyjen kunnon + kulumien tarkistus
  • Alustan ja pohjan tarkastus
Loading